SAMULI EDELMANN SUPERNOTE-PUHUJAKSI
Julkaistu 13.12.2023
Samuli Edelmann on yksi Suomen menestyneimmistä laulaja-näyttelijöistä, jonka kunnioitettava ura on kestänyt jo yli 30 vuotta. Hänen ystävänsä ja ortodoksipappinakin työskennellyt Johannes Lahtela on kirjailija, jonka kirjoittama elämäkerta Samuli – Pimeydestä valoon tarjoaa ainutlaatuisen katselmuksen Samulin uraan, elämään, ajatuksiin, elintapoihin ja tunteisiin. Superstarille räätälöidyssä poikkeuksellisen avoimessa Supernote-puheenvuorossa Samuli ja Johannes nousevat yhdessä lavalle ja keskustelevat kaikesta, mikä ihmisyydessä, taiteessa, viihteessä, kirjallisuudessa, yhteistyössä ja luovuudessa on lopulta tärkeää.
Porissa kuumana kesänä -68 syntynyt Samuli Edelmann on yksi Suomen suosituimmista laulaja-näyttelijöistä, joka nousi kotimaisen viihdemaailman korkeimpaan tähtikategoriaan jo 1991 julkaistun Peggyn ja vuotta myöhemmin ensi-iltansa saaneen Veturimiehet heiluttaa -elokuvan myötä. Sittemmin Samuli on villinnyt kansaa hiteillään, nauhoittanut ikonisia duettoja, näytellyt hauskoja ja holtittomiakin rooleja niin teatterissa, tv-sarjoissa kuin valkokankaalla, levyttänyt suosikkivirsiään sekä esiintynyt kirkkojen lisäksi myös isoilla areenoilla ja vielä suuremmilla festivaaleilla. Samuli on kiistatta yksi niistä ihmisistä, joka hallitsee sekä viihteen että korkeakulttuurin ja joka on lapsesta lähtien elänyt tunteella, nähnyt ja kokenut paljon ja etsinyt myös ammatillisia rajojaan suuriakaan riskejä koskaan karttamatta tai pelkäämättä.
Superstarille räätälöidyissä Supernote-puheenvuoroissa Samulin kanssa samalle lavalle nousee Samuli – Pimeydestä valoon -teoksen kirjoittanut kirjailija Johannes Lahtela, joka haastattelee Samulia hänen uraansa vaikuttaneista ihmisistä, sattumuksista ja kokemuksista. Tuloksena ei ole stereotypioita toistava pinnallinen selviytymistarina vaan herkkä, aito ja syvälle ihmisyyden joskus ristiriitaiseenkin ytimeen taitavasti navigoiva rehellinen keskustelu, jossa kaksi toisensa erittäin hyvin tuntevaa ihmistä puhuvat elämän suurista, olemattomista ja valtavista kysymyksistä. Esimerkiksi ystävyydestä, yhteistyöstä, luovuudesta, kontrollin menetyksestä, addiktioista, hyvinvoinnista ja niistä henkisistä ja fyysisistäkin haasteista, joita meistä useimmat jossain vaiheessa kohtaamme.
Ainutkertainen Supernote-puheenvuoro päättyy yleisökysymyksiin ja Samulin akustisesti esittämään tilaisuuden luonteeseen sopivaan kappaleeseen.
Samuli Edelmannin ja kirjailija Johannes Lahtelan yhteiset Supernote-puheenvuorot:
- Sisäisen kipinän vaaliminen
- Yhteistyön, luovuuden ja ystävyyden mahdollisuudet
- Henkisen hyvinvoinnin ja oikean asenteen merkitys
- Elämän haasteet, addiktiot ja niiden opetukset
- Taiteen ja menestyksen monimutkainen liitto