MIKKO LEPPILAMPI YHTEISTYÖHÖN WARNER MUSIC LIVEN KANSSA - Superstar Agency

MIKKO LEPPILAMPI YHTEISTYÖHÖN WARNER MUSIC LIVEN KANSSA

Julkaistu 02.11.2022

Musiikin ja viihteen moniosaaja Mikko Leppilampi aloittaa tiiviin yhteistyön Suomen suurimman kotimaisen musiikin ohjelmatoimiston Warner Music Liven ja tätä kautta myös Superstar Agencyn kanssa. Valovoimaisena esiintyjänä tunnettu Leppilampi on valmistellut Mikko Leppilampi Band kokoonpanolla oman korkealuokkaisen musiikkishow’n, jonka räätälöitävissä oleva sisältö koostuu niin kotimaisista kuin kansainvälisistäkin hittibiiseistä.

- Olen sydämestäni viihdyttäjä ja rakastan liveyleisön edessä esiintymistä. Siinä olen kotonani ja sitä haluan tehdä. Bändini koostuu tämän maan parhaista muusikoista, johdan solistin tontilta kokemuksellani ja osaamisellani tilaisuuden alusta loppuun. Show'hun voi halutessa istuttaa mukaan vierailijoita huippuartisteista tanssijoihin ja vaikka koomikoihin asti. Kaikki on mahdollista! Pääasia on se, että ihmiset saavat laadukkaan ja kunnianhimolla toteutetun Show & Dinner -kokemuksen, Mikko Leppilampi intoilee.

- Mikko on täysin kiistatta yksi tämän maan monipuolisimmista esiintyjistä ja lisäksi vielä taitava laulaja. Olen nähnyt Mikon ja hänen loistavan bändin show'n ja vakuuttunut siitä, että nyt on oikea aika valjastaa kaikki siinä oleva potentiaali. Show & Dinner -konsepti on fantastinen ajatus tuoda Mikon lahjakkuus viihdyttäjänä liveyleisöjen nautittavaksi ja "Leppis" on kuin luotu tähän, Zachris Sundell hehkuttaa.

Mikko Leppilampi on maamme tunnetuimpia näyttelijöitä. Mikon ura lähti nousukiitoon, kun hän voitti vuonna 2004 parhaan miespääosan Jussi-palkinnon ensimmäisestä elokuvaroolistaan Helmiä ja sikoja -elokuvassa. Sen jälkeen mies on nähty monien elokuvien ja tv-sarjojen merkittävissä rooleissa. Ensi vuonna Mikko Leppilampi nähdään mm. Comeback-nimisen elokuvan sekä kuusiosaisen Lahti 2001 -tv-sarjan pääosissa. Näyttelijän töiden lisäksi Leppilampi on tullut tutuksi sekä laulajana että juontajana. Tilannetajuinen mies on juontanut mm. Tanssii tähtien kanssa, Suomi Love ja Tähdet, tähdet -tv-ohjelmia. Vuonna 2007 Mikko juonsi Eurovision-laulukilpailut menestyksekkäästi yhdessä Jaana Pelkosen kanssa suorassa lähetyksessä yli 100 miljoonan katsojan edessä. Ensimmäisen musiikkialbuminsa Leppilampi julkaisi vuonna 2006.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jaana Kapanen / Warner Music Live
jaana.kapanen@warnermusic.com

Keikat:
Zachris Sundell / Warner Music Live
zachris.sundell@warnermusic.com

Petri Roivainen / Superstar Agency Oy
petri.roivainen@superstar.fi
040 548 2700
 

 

Seuraa meitä