Ellinoora - Superstar Agency

Ellinoora

Ellinoora on neljällä Emma-palkinnolla palkittu artisti ja lauluntekijä. Hän on yhdistänyt orgaanisen pop-musiikin, määrätietoisen oman tiensä kulkemisen, suuren äänensä ja luonut menestyksekkään uran. Ellinooran kappaleita on striimattu Spotifyssa huikeat yli 155 miljoonaa kertaa. Hänen viimeisin albuminsa Viimeinen Romantikkoyhdisti musiikin ja visuaalisen tarinankerronnan. Levy palkittiin Vuoden albumina Emma Gaalassa 2022, jossa Ellinoora sai lisäksi Vuoden Pop- ja Vuoden Artisti-Emmat. Samana vuonna Ellinoora duetoi maailman isoimman poptähden Ed Sheeranin kanssa 2Step-biisillä ja esiintyi pop-spektaakkeliksi kehutulla Mestarit-kiertueella yhdessä Kaija Koon, Jenni Vartiaisenja Vesalan kanssa. Suomen Musiikkikustantajat on valinnut Ellinooran Vuoden kevyen musiikin tekijäksi kahdesti, 2017 ja 2019. Hänet palkittiin myös historian viimeisenä Vuoden Naissolistina Emma Gaalassa 2020.

Nuoresta iästään huolimatta Ellinoora on julkaissut jo kolme menestysalbumia (Villi lapsi 2016, Vaaleanpunainen vallankumous 2019, Viimeinen romantikko 2021), joista kaksi ensimmäistä on striimannut tuplaplatinaa ja viimeisin nousi listaykköseksi ja lähestyy platinarajaa. Hän on tehnyt lukuisia koko kansan tuntemia ajattomia hittejä, kuten Elefantin paino, Leijonakuningas ja Bäng Bäng typerä sydän, unohtamatta Dinosauruksii-kappaletta, joka oli vuoden 2021 radioiden soitetuin ja palkittiin Radiogaalassa vuoden radiobiisinä.

Ellinoora on valovoimainen ja väkevä-ääninen live-esiintyjä, jonka konsertit saavat ihon kananlihalle ja suupielet hymyyn. Hän on tuonut albumiensa visuaalisen maailman onnistuneesti festareiden päälavoilta aina loppuunmyydyille klubeille asti. Ellinoora on oman tuotantonsa lisäksi tehnyt yhteistyötä sekä kirjoittajana että laulajana muun muassa JVG:n ja Juha Tapion kanssa.

Ellinoora työstää tällä hetkellä neljättä albumiaan, jonka työnimi on Retro.

 

Tiedustele artistia tilaisuuteen »

Media

Seuraa meitä