WE ARE HIRING - BRAND PARTNERSHIP MANAGER
Julkaistu 23.09.2024
Koska erinomaiset kumppanuudet eivät synny itsestään, ETSIMME vahvistusta kasvavaan kaupalliseen tiimiimme. Toimenkuvaasi kuuluu kaupallisten kumppanuuksien solmiminen, konseptointi ja ideointi Warner Music Finlandin artisteille yhdessä muun tiimin kanssa. Lisäksi pääset johtamaan kaupallisia projekteja, tuottamaan kaupallisia konsertteja sekä tekemään kaupallisten kumppanuuksien yleiskonsultointia.
PYYDÄMME sinua osaksi koko ajan kehittyvää ja kaikin tavoin huikeaa Superstar-yhteisöä. LUPAAMME, että meno meillä on rentoa, palkitsevaa ja vauhdikasta. Kiinnostavien haasteiden, erinomaisten työkavereiden, viihtyisän toimiston ja asiallisen provisiopohjaisen korvauksen lisäksi TARJOAMME sinulle ainutkertaisia kokemuksia, arvokkaita ammatillisia kontakteja sekä parhaimmillaan vuosikymmeniä kestäviä aitoja ystävyyssuhteita.
TOIVOMME, että sinulla on myönteinen elämänasenne ja ratkaisukeskeinen luonne. Sinulla on osaamista, intohimoa ja ymmärrystä kaupallisia kumppanuuksia kohtaan. Olet innostunut, avoin ja työhösi kunnianhimoisesti suhtautuva henkilö, joka on valmis työskentelemään luovassa ja nopeatempoisessa ympäristössä. Sinulla on kokemusta B2B-myynnistä sekä kyky hallita kokonaisuuksia, taito sanoittaa ajatuksiasi, taipumus kuunnella muita ja halu kehittyä tehtävässäsi. Olet myös intohimoinen musiikin kuluttaja ja nautit konserteissa käymisestä.
Me Superstarissa USKOMME tasa-arvon, vastuullisuuden ja hyvien käytöstapojen lisäksi, että kaupallisten kumppanuuksien myönteiset vaikutukset ovat merkittäviä kaikille osapuolille, kun ne toteutetaan kunnianhimoisesti, sujuvasti ja laadukkaasti. Superstar tekee monipuolista ja laaja-alaista yhteistyötä Suomen suosituimpien tähtiesiintyjien, suurimpien tapahtumien, tärkeimpien markkinointitoimijoiden ja johtavien yritysten kanssa. Me lupaamme aina olla luovia, tehokkaita, kunnioittavia ja ystävällisiä, sillä niistä elementeistä erinomaiset kaupalliset yhteistyöt yleensä syntyvät.
Superstar on osa Suomen suurinta musiikkiyhtiötä Warner Music Finlandia, joka edustaa kymmeniä kotimaisia huippuartisteja kuten Käärijää, Jenni Vartiaista, Cledosta, Isac Elliotia, Behmiä, Turistia, Erika Vikmania, Ettaa, Ellinooraa, Benjamia, Kaija Koota, ABREUta, AHTIa ja Arttu Wiskaria.
KIINNOSTUITKO? Lisätietoa meistä, tehtävästä ja asiakkaista antaa Superstarin perustaja Petri Roivainen, jonka tavoittaa pe 27.9. kello 13.00-17.00 tai pe 4.10. kello 8.00-13.00 puhelimitse numerosta 040 548 2700.
Täytämme paikan tai paikat, kun oikeat henkilöt löytyy.
Ole hyvä ja LÄHETÄ hakemuksesi palkkatoiveineen meille sähköpostilla osoitteeseen petri.roivainen@superstar.fi viimeistään 18.10.2024.
KIITOS, että luit tämän tekstin.
Yhteystiedot:
Petri Roivainen
petri.roivainen@superstar.fi
040 5482700