Stand up -koomikot yritystilaisuuteen - Superstar Agency

Koomikot yritys­tilai­suuteen

Silloin, kun on saatava nauraa niin, että naamaan sattuu ja vesi juoksee silmistä! Me Superstarissa tiedämme, kuten varmaan sinäkin, miten nauru vapauttaa ja lääkitsee tavalla, joka ulottuu kehosta mieleen. Nauru on helppoa terapiaa, joka saa hetkeksi unohtamaan kaiken muun. Ja sen kaltaisen voiman kyllä muistaa: sen missä olit, milloin olit, kenen kanssa olit. Mikä oleellisinta, kuka lavalla juttua veisteli ja sai elämyksesi aikaan.

Superstarin edustamat stand up -koomikot ovat nerokkaita esiintyjiä, kotimaisten lavojen tuttuja hahmoja. Viihdemaailman vekkuleita ja isoja persoonia, jotka ovat kiertäneet estradeja sekä muita kulttuurin kenttiä jo vuosien ajan iskien tarinaa ja tehden nokkelia huomioita, useimmiten ihan oikeasta elämästä. Joko omastaan, läheistensä ja hyvin todennäköisesti myös sinunkin. 

Haluamme, että juuri sinä ja yleisösi saatte tapahtumaanne hersyviä elämyksiä. Siksi meidän kauttamme järjestyvät koomikot yksityistilaisuuteen tai yritystapahtumaan joko paikan päälle tai virtuaalisesti ruudun taakse viihdyttämään. Kuten ketä tahansa muuta esiintyjää, niin kuin vaikkapa artistia valitessa, on koomikonkin kohdalla hyvä pohtia oman tapahtuman luonnetta ja yleisöä. Näissä naurattajissa on tyylieroja, joita kenties olet nähnyt ja kuullut jo aiemmin. Kerro meille, jos olit ajatellut jo jotakuta edustamistamme koomikoista tilaisuuteesi, tai kysy suoraan meiltä neuvoa. Katsotaan yhdessä, millainen viihdyttäjä olisi teidän näköisenne. 

Nauru­kohtauksia tiedossa – tilaa koomikko yksityis­keikalle

Esimerkiksi ohjelmanumeroksi organisaatiosi iltaan, kesäjuhliin, pikkujouluihin, tyky-päivään, työhyvinvointia buustaamaan tai mihin tahansa muuhun hetkeen, jossa on voimaannuttava ja virkistyttävä ilon energiasta. Sitä koomikko yritystapahtumaan toden totta voi tuoda.

Vaikka viimeisen vuoden aikana olemme eläneet hetkiä, joissa yhteen kokoontuminen esiintyjän eteen ei ole useinkaan ollut mahdollista, emme ole halunneet haudata hauskuutta.

Aikaansa seuraavana ja uteliaasti uudistuvana ohjelmatoimistona olemme reagoineet tilanteeseen kehittämällä erilaisia showmahdollisuuksia myös etäelämyksiksi. Virtual stand up tunkeutuu linjojen takaa vaikka olohuoneisiin, kesämökeille, firman neuvotteluhuoneisiin tai aivan minne tahansa muuhun tilaan, missä yhteyksien päässä yleisösi onkaan. 

Ja heti kun vain elämä sallii, olemme enemmän kuin innokkaita tuomaan esiintyjämme kasvokkaisiin kohtaamisiin. Siihen normaaliin, johon olemme joskus tottuneet tai siitä mukailtuun versioon. Olemme vastuullisesti ja turvallisesti toimiva viihdetoimisto, ja suhtaudumme vakavasti rajoituksiin sekä suosituksiin. 

Mikä kuitenkin tärkeintä, mielestämme naurulle pitää saada tilaa ja varsinkin sellaisina aikoina, kun moni muu asia näyttää harmaalta. Naurulle on paikka silloin enemmän kuin koskaan!

Viihteen välittäjä ja elämysten edustaja

Tätä Superstar haluaa ahnaasti olla. Arkemme ei ole vain koomikoiden ja muiden esiintyjien välittämistä, vaan tunteiden. Meille koko kuva piirtyy niistä käsin. Tapahtumissa ja tilaisuuksissa esiintyjän sekä yleisön välissä syntyvistä elämyksistä. Viihteestä, joka tuo mielihyvää ja saa muistamaan. 

Me haluamme olla mahdollistamassa tällaisia hetkiä. Siksi edustamamme artistit, juontajat ja stand up -koomikot ovat alansa parhaita, sitä suurta superia. Parhautta tavoittelemme myös palvelumme osalta. 

Olemme kumppani kaikille niille yrityksille, organisaatioille ja yhteisöille, jotka haluavat enemmän kuin valita viihdyttäjänsä. Joille on tärkeää tulla aidosti palvelluksi alusta loppuun. Siitä lähtien, kun tiedossa on vasta tilaisuus, johon ohjelmaa olisi saatava järjestettyä aina siihen pisteeseen saakka, kun esirippu laskeutuu ja on aika todeta, mitä käteen jäi. Meidän kanssamme ei tarvitse etsiä ja löytää yksin.

Käänny puoleemme, kun haluat tarjota yleisöllesi suurta hymyä. Kunnon käkätystä, naurun tirskahduksia ja hyvää mieltä. Löydä koomikot yksityistilaisuuteen ottamalla yhteyttä. Jos et saa meitä kiinni, palaamme sinulle nopeasti. Laitetaan asiat liikkeelle ja myös etenemään ketterästi.

Seuraa meitä