Juontaja yritystilaisuuteen - Superstar Agency

Juontaja yritys­tilai­suuteen

Seminaarit, messut, gaalat, festarit, muut musiikkitapahtumat ja tilaisuudet eivät maailmasta lopu, vaikka osa onkin tauolla tai siirtynyt enemmälti virtuaaliseksi. Moneen niistä tarvitaan kuitenkin edelleen taitavaa juontajaa tai moderaattoria, joka ohjaa luontevasti keskustelua, on tapahtuman supliikki järjestysmies, teeman mukaiseen ilmapiiriin innostava ja pitää myös huolen, ettei asia leviä kuin jokisen eväät, kuten sanonta kuuluu.

Uuden ajan ohjelmatoimisto Superstarin edustamat juontajat ovat jo monelle tuttuja kasvoja. Valovoimaisia hahmoja, oman alansa tähtiä sekä viihdyttäjiä, myös hauskuuttajia hetkittäin, joilla on vaikuttava läsnäolo sekä kysy saada kuuntelemaan ja katsomaan. Mutta kuitenkin asianmukaisia ammattilaisia, jotka ymmärtävät, että tapahtumassa on kyse myös sille asetetusta teemasta, muista puhujista ja esiintyjistä. Ja tietysti yleisöstä.

Varaa juontaja yksityistilaisuuteen tai yrityksesi järjestämään muuhun tapahtumaan, myös virtuaaliseen sellaiseen, Superstarin kanssa. Me ajattelemme, että emme välitä vain tilaisuuden vetäjiä ja esiintyjiä, vaan enemmän: kohtaamisia, viihtymistä ja hyvää tunnelmaa sekä kokemuksia. 

Taikoo tunnelman, on nokkela ja nopea reagoimaan

Superstarin edustamat tapahtumajuontajat ovat suosittuja syystäkin. He pitävät huolen sekä yleisöstäsi että tilaisuuden etenemisestä siten kuin pitää. Ja myös tietävät, mihin lähtevät mukaan mukauttaen roolinsa juuri sinun tapahtumaasi.

Hyvä juontaja osaa yllyttää yleisön oikeaan tunnelmaan ja taputella hyvän pohjan showlle, johon puhujan tai artistin on helppo astella. Nokkela seremoniamestari myös ymmärtää haistella yleisön fiiliksiä ja ohjata ilmapiiriä oikeaan suuntaan. Heittäytymisen jalolla taidolla hän ottaa energiaa yleisöstä ja antaa takaisin aimo annoksen omaansa.

Toisaalta yritystapahtuma voi olla hyvinkin asiapitoinen ja tiukka aikataulultaan. Päämäärään on päästävä sujuvasti ja keskustelua ohjattava luontevasti. Siirtymissä puhujasta toiseen pitää osata tarttua teemoihin, kuunnella sekä haastatella. Karismaattiseen juontajaan kiinnittyvät myös katseet, korvat kuuntelevat. Hän onnistuu inspiroimaan, herättämään ajatuksia ja saamaan keskusteluun mukaan. 

Tapahtuman juontaja yritystilaisuuteen uuden ajan viihdetoimistolta

Jonka tavoite on olla aikansa ja alansa paras! Ja varmistaa, että esiintyjämme ja palvelumme voivat tehdä myös sinun tapahtumastasi parhaan mahdollisen, ainutkertaisen. Haluamme olla vilkasliikkeinen kumppani tapahtumia ja tilaisuuksia järjestäville tahoille. Emme halua antaa asiakkaidemme odottaa juontajien ja muiden viihdyttäjien buukkausta, vaan pyrimme ketteriin käänteisiin. Kanssamme voit tottua siihen, että asiat eivät vie viikkoja, välttämättä edes päiviä. Sen mitä sopimukseen kanssasi painamme, sen myös pidämme.

Toimimme kaikessa ja kaikkien kanssamme tekemisissä olevien tahojen kanssa vastuullisesti sekä turvallisesti. Menemme sinne, missä asiakkaammekin ovat, ja laadimme uusiin tarpeisiin toimivia ratkaisuja. Uteliaisuutemme ajaa meitä miettimään entistä toimivampia viihteen tapoja. Asioita ei tehdä tietyllä tavalla vain siksi, että ne on aiemminkin tehty. Ja me olemme tehneet sekä pyrkineet uudistumaan jo yli 20 vuoden ajan.

Löydetään yhdessä juontajasi

Se sopivin juontaja yksityistilaisuuteen tai muuhun yritystilaisuuteen. Voit jättää ohesta yhteydenottopyynnön, tai kääntyä suoraan henkilökohtaisesti jonkun meidän puoleemme. Katsomme yhdessä kanssasi, että saat tapahtumaasi vetäjäksi juuri sen henkilön, persoonan, jota olit ajatellutkin.  

Seuraa meitä