ANI
Karismaattinen ANI on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista debytoivista artisteista. Poppari sainattiin pari vuotta sitten Etenee Recordsille, jonka kauttaa hän julkaisi esikoisinkkusa Pakkomielle syyskuussa 2020. Itse biisinsä säveltävä ja sanoittava 22-vuotias valittiin YleX:n vuoden 2021 Läpimurto-listauksen voittajaksi ja todellinen läpimurto tapahtui elokuussa, kun ANI hurmasi kuulijat duetoimalla Evelinan herkällä kappaleella Me ei kuuluta toisillemme.
ANI sanoo, että hänen tavoitteensa on tehdä “kaunista” musiikkia, joka herättää tunteita. Hän haaveilee luovansa täysin oman musiikkityylin, jossa suomalainen sielunmaisema ja poeettisuus yhdistyvät kansainväliseen dramaattisuuteen sekä nuorekkaisiin soundeihin ja tuotantoon. ANI haluaa rikkoa kaavaa ja osoittaa, että ristiriidat ovat jopa mielenkiintoisia. Lahjakas artisti valmistelee tällä hetkellä debyyttialbumiaan ja kirjoittaa samalla kappaleita myös muille artisteille.