Mikko Leppilampi ja Superstar aloittavat tiiviin yhteistyön - Superstar Agency

Mikko Leppilampi ja Superstar aloittavat tiiviin yhteistyön

Julkaistu 17.02.2021

Kuva: Katja Tamminen

Tapahtuu eräänä sunnuntaina tammikuussa 2021: Kello on juuri lyönyt kaksi iltapäivällä, kun Mikko Leppilampi, yksi Suomen kaikkien aikojen monipuolisimmista ja arvostetuimmista juontajista, vastaa videopuheluun kotonaan Espoon Westendissä. Päivä on ollut hänelle jo kiireinen. Herätys, aamupala, tulevien töiden suunnittelua ja parin tunnin kipakat nyrkkeilytreenit Euroopan mestaruudenkin hienolla urallaan voittaneen Edis Tatlin kanssa. Vuoden 2003 Helmiä ja sikoja -elokuvan ansiosta lähes yhdessä yössä kotimaisen viihdemaailman kiintotähdeksi noussut Leppilampi on keskustelumme aikana energinen, innostunut ja positiivinen. Äänessä on silti myös surua, järkytystä ja kaipausta. Syy on inhimillinen. Pave Maijanen, Leppilammen pitkäaikainen tukija ja ystävä, on menehtynyt edellisenä iltana vaikean ALS-taudin seurauksena. Vaikka kuolema ei ole tullut yllätyksenä, on se pysäyttänyt.

”Tunsin Paven lapsuudesta saakka isäni muusikkopiireistä. Myöhemmin aikuisiällä meistä tuli Paven kanssa ketjukavereita Pietarinkadun Oilersin jääkiekkojoukkueessa. Muusikko-tuottajana Pave oli tietysti poikkeuksellinen monilahjakkuus, mutta hän oli myös miellyttävä ja reilu persoona, joka antoi tilaa kaikille ja kuunteli aina myös muita. Pavelle oli tärkeää, että ihmiset tuntisivat kuuluvansa tasapuolisesti joukkoon”, Leppilampi muistelee.

Sitten hän hiljenee hetkeksi, hakee sanojaan ja alkaa kertoa Pietarinkadun Oilersin kotikentälle eli Helsingin vanhaan Jäähalliin vuodelle 2020 suunnitellusta Pave Maijanen -tribuuttikonsertista, jota ei koronapandemian takia koskaan ehditty toteuttamaan. Se surettaa, sillä 70-vuotiaana menehtynyt Maijanen oli Leppilammelle myös arvokas ammatillinen mentori. 

”Hänen vinkkinsä eivät koskaan olleet tyhjänpäiväistä small talkia, vaan tarkkanäköisiä huomioita. Pave saattoi esimerkiksi todeta, että jokin tietty kappale sopi erityisen hyvin äänialaani, mikä auttoi oman ääneni löytämisessä myös laulajana. Ja muistan yhä, kun Pave kerran aamutreenien jälkeen sanoi kaukalon reunalla, että ’Mikko, nyt susta huokuu TV:nkin läpi sellainen rauha, että sulla on hyvä olla, pidä tuo fiilis.”

Myös Mikko Leppilammella tulee Pave Maijasta suunnaton ikävä.

 

Suomalainen tapahtuma-ala kaipaa yhä apuja

Kuten tuskallisesti tiedetään, viime vuosi jää historiaan yhtenä ihmiskunnan oudoimmista. Kun Suomi maaliskuussa 2020 alkoi luisua osaksi globaalia koronapandemiaa, myös kotimainen tapahtumateollisuus seisahtui äkisti ja täydellisesti. Se oli kriittinen isku koko alalle. On edelleen. Puhutaan siis tovi koronasta, joka on koskettanut myös Mikko Leppilampea.   

”Suomen tapahtuma-ala on kymmeniä tuhansia ihmisiä suoraan tai välillisesti työllistävä jopa 2,3 miljardin euron liiketoiminta-ala, joka oli edelliset 20 vuotta kasvanut suht kivuttomasti. Sen pysähtyminen aiheutti alan sisällä valtavan kollektiivisen kriisin ja oli se itsellenikin vaikea paikka. Esiintyminen ja viihdyttäminen on valtavan iso osa identiteettiäni”, Leppilampi sanoo. 

Alkulamaannuksesta toivuttuaan hän itse alkoi kuitenkin nopeasti kehitellä uudenlaisia virtuaalikonsepteja tapahtumatekniikkatoimisto Brightin kanssa. Pian Leppilampi olikin jo järjestelemässä juuri Helsingin Jäähallissa, kuinkas muuten, toteutettua etäkonserttia, jossa testailtiin teknisiä innovaatioita, ja jota yleisö seurasi streamin välityksellä kotonaan. Kesällä 2020 Leppilampi oli näkyvässä roolissa auttamassa kotimaisen tapahtuma-alan tueksi perustettua Tapahtumateollisuus ry:tä saamaan mediahuomiota. 

”Julkisuudesta tuttuna hahmona minulla oli velvollisuus auttaa viestin eteenpäin viemisessä. Saimmekin järjestölle näkyvyyttä ja pidimme alan ensimmäisen yhteisen suuremman mielenilmauksen. Vaikka sää sen aikana olikin kamala, niin toimenpiteet toivat silti alalle kauan kaivattua yhteisöllisyyttä ja uskottavuutta.” 

Keskinäinen kunnioitus, parempi kommunikaatio ja avoin yhteistyö. Siinä kolme asiaa, joita Leppilampi näkee suomalaisen tapahtuma-alan aivan erityisesti jatkossa tarvitsevan.

”Esiintyjien taustalla on iso joukko omien alojensa huippuosaajia, joita ilman mikään ei jatkossakaan tule olemaan mahdollista. Siksi on tärkeää, että alan rakenteita ja ekosysteemiä on vihdoin pystytty avaamaan ja havainnollistaman myös ulkopuolisille toimijoille ja päättäjille.”

 

Kun monipuolisuus kääntyi vahvuudeksi

Liian monipuolinen. Ikuinen säätäjä. Mitä se oikeastaan edes haluaa? Tuollaisillakin kommenteilla jo 18 vuotta suomalaisen viihdemaailman keskiössä juontajana, näyttelijänä ja laulajana vaikuttanutta Leppilampea on toisinaan kuvailtu. Häntä itseään asenne on sekä huvittanut että turhauttanut. Varsinkin, koska tässä uudessa oudossa koronamaailmassa Leppilammen monipuolisuus ja osaaminen erityisesti tv-tuotannoissa on korostunut entisestään. Muutoksen myötä hän on jopa pystynyt laajentamaan tekemistään. Alkuvuodesta julkaistaan esimerkiksi yhteistyössä tapahtumatekniikkatoimisto Brightin kanssa toteutettava web-podcast-haastattelusarja, jonka Leppilampi on itse myös konseptoinut. Silti arki on viimeiset 12 kuukautta ollut myös Leppilammelle hitaampaa kuin ennen. Silläkin on ollut puolensa. Aikaa on jäänyt ihan vaan olemiselle.

”Kalenterini on aiemmin ollut usein niin tukossa, että elämäni on ollut tavallaan selviytymistä projektista toiseen. Nyt olen huomannut, että onnellisuus voi syntyä myös rauhallisemmasta ja yksinkertaisemmasta elämästä. Ja kun tekee vähemmän, tekemisen taso nousee myös ammatillisesti”, nyt 42-vuotias Leppilampi sanoo.

Puhutaan seuraavaksi hänen mieliaiheestaan eli… linkittämisestä.

 

 Linkittämisen taito ja merkitys

”Linkittäjä”. Se on Mikko Leppilammen itsensä kehittämä termi, jota hän mielellään käyttää juontajan työstä puhuessaan. Leppilammen ”linkittäjä” on taustatyönsä huolella tehnyt henkilö, joka tietää tilan ja tilaisuuden yksityiskohdat, hahmottaa tekniikan tuomat mahdollisuudet ja rajoitteet, tuntee asiakkaan toiveet sekä yleisön rakenteen ja on selvillä muistakin oleellisista asioista ja aikatauluista. ”Linkittäjä” on siis juontaja, joka pystyy kanavoimaan oikeanlaista energiaa oikeassa paikassa oikeaan suuntaan ja kuljettamaan tilaisuutta luontevasti mutta päättäväisesti eteenpäin. Kuulostaa monimutkaiselta. Onko se sitä?

”Ei, kunhan ymmärtää oman sosiaalisen pääomansa vastuun ja voiman, kunnioittaa jokaista työryhmän jäsentä ja on motivoitunut tekemään parhaansa. Kaikki lähtee juontamisen ammattitaidon ja position arvostuksesta. Hyvä juontaja ymmärtää, että hänen roolinsa ei ole olla tilaisuuden tähti, vaan nimenomaan linkittäjä, jonka tärkein taito on pystyä välittämään energiaa tilanteesta toiseen ja samalla pystyä myös hallitsemaan kokonaisuutta.”

Loppujen lopuksi kyse on siis myös yritysasiakkaiden kanssa hyvin loogisista asioista. Siitä, että juontaja tutustuu tilaajaan, ymmärtää heidän tavoitteensa, omaksuu perustiedot asiakkaan liiketoiminnasta ja osallistuu keskittyneesti ja motivoituneesti kaikkiin tarvittaviin palavereihin. Laiskuudelle ei prosessissa ole tilaa. Juontajan pahin virhe ja vihollinen on itseaiheutettu kiire.

”Juontaminen on ammatti, jossa huonosta valmistautumisesta ja kiireestä johtuva epävarmuus näyttäytyy muille helposti välinpitämättömyytenä tai jopa ylimielisyytenä.”


Virtuaalijuontamisen tuska, ilo ja taika

Hypätään kevättalveen 2021, jolloin Suomi valitettavasti yhä kamppailee vaikeasti taltutettavan pandemian kourissa. Rajoituksia on paljon. Siksi valtaosa Leppilammenkin juontokeikoista tapahtuu edelleen virtuaalisesti. Erot vanhaan hyvään maailmaan ovat merkittävät myös juontamisen näkökulmasta.

”Oikeastaan virtuaalitapahtumissa on kyse ihan eri genrestä, joka on lähempänä interaktiivista live-televisiota kuin perinteistä juontamista. Olennaista on ymmärtää formaatti: Millä kalustolla kuvataan? Millä tekniikalla lähetetään? Minkälaisilla laitteilla yleisö tilaisuutta seuraa? Onko mukana chattia tai muuta kommunikointia yleisön välillä?”

Myös kestoltaan virtuaalitapahtumat ovat lähes poikkeuksetta lyhyitä. Jos ennen pituus olisi ollut vielä 90 minuuttia, nyt ollaan 30 minuutissa. Tottumaton virtuaalijuontaja voi kokea hankalaksi myös sen, ettei samassa tilassa ole yleisöä tai välttämättä edes työryhmää. Olosuhteet ovat muutenkin usein kaukana menneiden hyvien aikojen tasosta. Se on fakta, johon myös kaikenlaista glamouria pitkällä urallaan nähneen Leppilammen on pitänyt osata sopeutua. Hieman yllättäen se ei ole ollut niin hankalaa kuin kuvittelisi. 

”Kun juonsin Euroviisuja 2007 Helsingin Areenassa, paikalla oli 13 000 katsojaa. Heidän sijastaan katsoin silti lähetyksessä enimmäkseen vain suoraan kameraan, jonka kautta minua tuijotti 130 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Kyse oli silloinkin ennen kaikkea kameran taianomaisesta voimasta. Nyt saatan mennä aamukasilta yksin ahtaaseen koppiin, jossa ei ole ketään tai mitään muuta kuin minä ja vaatimaton kamera, mutta silti juontamistilanne on sama. Yhä täytyy muistaa ottaa kontaktia yleisöön kasvojen eleillä ja silmien liikkeillä. Yhä pitää muistaa hymyillä, olla hyväntuulinen ja luottaa siihen, että se edessä oleva ilmeetön pikkukamera pystyy välittämään sen tunteen ja energian, jota yritän katsojille viestiä.”

Hyvää on sekin, että korona on vihdoin pakottanut myös tapahtuma-alan nopeaan muutokseen. 

”Valon, kuvan ja äänen luovempi hyödyntäminen. Tekniset innovaatiot. Valmistelun ja käsikirjoittamisen arvostuksen nousu, sekä tietysti yleisöpotentiaalin kasvattaminen streamauksen avulla ovat kaikki positiivisia asioita, jotka varmasti ovat tulleet jäädäkseen. Tulevaisuudessakin tapahtumia tullaan varmasti tekemään enemmän hybridimallilla kuin ennen koronaa.”

 

Yhteistyö Superstarin kanssa perustuu molemminpuoliseen arvostukseen

Tammikuussa 2021 Superstar ja Mikko Leppilampi aloittivat yhteistyön, jonka tavoitteena on tuoda Leppilammelle lisää yritysasiakkaita. Kyse oli luonnollisesta jatkumosta, sillä Leppilampi ja Superstarin perustajakaksikko Petri Roivainen-Jarkko Tamminen ovat tunteneet toisensa jo lähes 20 vuotta. Luottamus ja molemminpuolinen kunnioitus olivat olemassa. Niiden päälle on ollut helppo rakentaa.   

”Superstarin suunnitelmallisuus, joustavuus ja luotettavuus ovat asioita, joita alalta on tähän asti puuttunut. Esiintyjänä hyödyn siitä, että ammattitaitoani myy taho, joka tuntee minut myös ihmisenä ja ymmärtää vahvuuteni juontajana. Tilaajille ostaminen helpottuu, kun kaikki tarvittava hoituu yhdestä ja samasta paikasta nopeasti ja avoimesti. Superstarin malli on selkeä, läpinäkyvä ja tehokas, mutta samalla se mahdollistaa pitkäkestoisten asiakkuuksien rakentamisen ja kokonaan uusien tarinallisten branded content -konseptien kehittämisen.” 

Myös Superstarin omalla brändillä on Leppilammelle merkitystä. 

”Nimestä lähtien se viestii tietystä laadusta ja arvokkuudesta, jota kotimainen tapahtuma-ala on kiistatta kaivannut. Superstar on Suomen ensimmäinen toimija, joka suhtautuu myös meihin juontajiin samalla tavalla kuin levy-yhtiöt suhtautuvat artisteihin. Se kertoo arvostuksesta ja avaa uusia mahdollisuuksia myös yhteistyökumppaneiden kanssa”, Leppilampi sanoo.

Niin, se kirkkaampi tulevaisuus. Jonain kauniina päivänä joskus heräämme vielä maailmaan, jossa koronaa ei ainakaan merkittävissä määrin enää ole. Silloin palaavat toivottavasti myös tuhansien onnellisten ihmisten täyttämät isommatkin tilaisuudet, näytökset, konsertit, festivaalit ja muut ilman mainittavia rajoituksia järjestettävät massatapahtumat. Millainen se olisi? Mikko Leppilammen unelmapaluu, ihan elävän yleisön eteen, aivan oikealle suuren tuotannon live-lavalle sitten joskus?

Leppilampi pohtii hetken. Vetää henkeä ja sanoo: ”Jos kaikki menee hyvin, niin tammikuu 2022. Tampereen uuden Kansi-areenan avajaisspektaakkeli. Loppuunmyydyssä katsomossa 15 000 iloista, nauravaa ja huutavaa ihmistä. Lavalla Suomen parhaat artistit. Stand up -komediaa, tanssia, big bandia, jääshow’ta. Minä juontajana, tapahtumien linkittäjänä, illan kapellimestarina. Lähetys menisi TV:n kautta suomalaisiin koteihin, streamina minne vaan. Jossain vaiheessa pääsisin laulamaan oman soolotuotantoni ensimmäisen singlen, duettona ystäväni Krista Siegfridsin kanssa… Jokseenkin noin se voisi mennä.”

Kuulostaa hyvältä. Kuulostaa ihanalta. Kuulostaa taianomaiselta. Lähtisitkö? Me ainakin lähtisimme. Toivotaan parasta. Tervetuloa Superstariin Mikko Leppilampi.   

 

LISÄTIETOJA

Petri Roivainen, Superstar Agency
petri.roivainen@superstar.fi
040 548 2700

Seuraa meitä